Itku puhdistaa
ajatella että sanon että itku puhdistaa. Elämässä on
pahaa myös. Yleensä ihmisellä sanotaan olevan
hyvä sekä paha puoli. Omat päätökset päättää
kummasta tulee se hallitseva puoli siitä on kokemusta
omassa elämässä. Itsella hallitseva puoli on se
hyvä mutta paha puskee joskus ulos. Puhutaan
negatiivisista tunteistani Postaus syntyi itkun jälkeen.
Aloin itkemään biisin takia mulla nousee vihan ja
menetyksen tunteet päällimäiseksi. Sellaisissa
lauluissa jossa puhutaan rakkaudesta, eroista,
surusta ja menetyksestä. Elämässäni on ollut sellaisia hetkiä
Vanhemmat määräilivät eikä ymmärtäneet minusta
Vanhemmat määräilivät eikä ymmärtäneet minusta
kuin osan. Sen miksi tarvitsin apua mutta ei
sitä minua vaivasi oikeasti. En ole ongelmalapsi
enkä sano että en ole riidellyt koskaa. Se oli joka
viikkoista. Hermot meni vähästä. Vika ei ole mussa mutta
Nyt tunnen itseni melkein. On vaikea sopeutua
kun tullaan syyttämään heti riidan jälkeen eikä
kumpaakaan ei lohduteta. Siksi olen tälläinen kuin
olen. Ne asiat nousee siis vielläkin esiin veljen haukkuminen
on unohtunut kokonaan en edes muista lapsuuden ongelmia.
pikkusiskon ´kanssa ollaan parhaat kaverit olen
kuitenkin iloinen että minulla kaksi pienempää sisarusta.
Yritän nyt tukea heidän teinivuosia tiedän vanhempamme.
Ymmärrän mutta en käsitä miks näin. Olen oman
elämän päättäjä kukaan ei voi suojella mua mä menen
itse eteenpäin.
Kommentit
Lähetä kommentti