Erityisherkkyys
Erityisherkkä on hermologinen piirre sitä ei
poistaa koskaan mutta se kanssa oppii elämään.
Maailma tietää vähän tästä mutta se on noussut nyt
pinnalle ihana omana asianaan. Erityisherkällä on
muutama huippuominaisuus mutta negatiivisiakin
asioita on.. Kun innostumme jostain olemme intohimoisia.
Toisaalta, herkkää on turha yrittä sitouttaa johonkin joka
ei kerta kaikkia ole linjassa hänen arvojensa ja
mielenkiinnon kohteittensa kanssa. Ehkäpä juuri
erityisherkkä menestyy yrittäjän tai freelancerin kun
saa itse valita mitä tekee ja kenen kanssa. Meistä
näkee kilometrien päähän kun asia ei kiinnosta. Toisaalta
herkkien keskustelu on mielenkiintoista. Haluamme
sukeltaa toisen siuluun ja tutusta sinuun. Olemme
syvällisiä, meillä ja minulla on rikas sisäinen elämä
ja pohdimme paljon elämää. Herkkä nauttii kauneudesta
ja harmoniasta. Astuessani tilaan huomaan mitä
pitää siellä tehdä että on hyvä olla. Luovuus ja
taiteellisuus on minun erityisalaa. Tunneherkkyys
auttaa tekemään sellaista musiikkia, taidetta
liikettä joka koskettaa syvällisesti. Olen myös intuitiivinen
päätöksiä tehdessämme puntaroimme sitä eriltä kantilta
ja intutivio johtaa eteenpäin päätöksen teossa. Mina
rakastan rauhaa heti kun kuulen että jossai on
sota käynnissä se tuntuu pahalta mitä sille erityisherkkä
voisi tehdä. Pystymme asettumaan toisen ihmisen tilalle,
Herkkät ovat tunnollisia, tarkkoja, heillä
on kyky aina uppoutua tehtäväänsä.
Kommentit
Lähetä kommentti